Jimmy Huhtala

Tulin uskoon kaksitoista vuotta sitten, ja sen myötä elämässäni kaikki muuttui. Kuulin sanoman, jonka mukaan ihminen uskoon tultuaan saa Jumalalta kaikki syntinsä (pahat tekonsa, puheensa, ajatuksensa ja asenteensa yms. ja jne.) anteeksi. Ja näinhän se on. Sen lisäksi, että kuulin tuon sanoman ihmisiltä, löysin saman viestin myös Raamatusta, ja vieläpä armon koskettama omatuntokin sen vakuutti todeksi. Enkä sitten suotta alkanut märehtimään menneitä virheitäni, vaikka niitä vuosien aikana oli vähintään riittävästi tullut tehtyäkin. Mieleeni muistuu sieltä uuden elämän alkuviikoilta tilanne, jossa eräs uskovainen nainen tuli kysymään minulta, miten voin olla niin onnellisen oloinen, kun olen tehnyt niin paljon pahaa elämässäni. Hieman hölmistyneenä vastasin, etteivät ne asiat onnellisuuteeni enää vaikuttaneet, sillä olin saanut ne kaikki Jumalalta anteeksi. Nainen totesi, että luulisi niiden nyt silti vaivaavan mieltä, ja ettei kai niitä nyt heti voi unohtaa. En kyllä ymmärtänyt...

Omasta uskoontulostani on vierähtänyt aikaa hieman yli kaksitoista vuotta. Oletan, että tässä vaiheessa tätä blogia lukevat vain sellaiset ihmiset, joille henkilöhistoriani on jossain määrissä tuttu. Mikäli olen autuaasti erehtynyt, tai joku kaipaa muuten vaan muistinvirkistystä, niin voit lukea viime keväänä kirjoittamani tekstin , tai vaihtoehtoisesti katsoa vaikka tämän videon . Ennen uskoontuloani en ollut kuullut yhtään ns. uskoontulotodistusta (ne on vähän niinku työtodistuksia, raskaustodistuksia tai peruskoulun päättötodistuksia, mutta ei oikeastaan sinne päinkään). Vankilassa olin kirjoista lukenut Kari ”KK” Korhosen, Markku ”Kure” Tuppuraisen ja Reijo ”Klinu” Laukkasen uskoontulokokemuksista, mutta ainoa jollain tavalla muistiini jäänyt oli KK:n todistus. KK hikoili ja itki kun tuli uskoon. Jostain muualta olin saanut lisäksi päähäni, että uskoontuloon voi liittyä vaikkapa salaperäisiä valoilmiöitä. Joka tapauksessa uskoontulon täytyi olla jokin järisyttävä tunnekokem...

Kuukauden päästä tulee kuluneeksi kaksi vuotta siitä, kun aloin hetken mielijohteesta kirjoittamaan blogia Siunatussa tilassa – Raskaana olevan isän hormonipäiväkirja . Jälkimmäinen vuosi bloggaajana on ollut huomattavasti ensimmäistä laiskempaa. Miksi ihmeessä piti vielä toinenkin blogi pistää pystyyn? Pohojalaanen pastori. Eikö tämä pohojalaanen pastori olisi vain voinut pysyä siinä siunatussa tilassaan, kirjoitella sinne mitä kirjoittaa tahtoo? Kun muutenkin on kirjoittamisessaan laiskistunut. Onko tämä joku ennalta ennustamaton toinen tulemus, jota kukaan ei ole odottanut, ja joka ei ketään sen kummemmin siunaa – toisin kuin se Raamatussa luvattu erään toisen henkilön toinen tulemus? Blogin aloittamisella – ja jatkamisella – tulisi varmaan aina olla jonkinlainen syy ja päämäärä. Kirjoittajan olisi ehkä hyvä tietää, mistä, miksi ja kenelle kirjoittaa. Raskaana olevan isän hormonipäiväkirja sai alkunsa hetken mielijohteesta. Päätin alkaa kirjoittamaan raskausajasta ja ...