Koska
seuraavan varsinaisen paatostekstini aihe vaatii tarkempaa sulattelua ennen
ulospotkaisua, kirjoittelen tänne hieman kuulumisiani ja muuta mukavaa
tämänhetkisestä tilanteestani. Viimeisimmän postauksen jälkeen kun olemme
vaihtaneet jo maata ja aika-, ilmasto- ja mitä lie muita vyöhykkeitäkin. Juonipaljastuksena
mainittakoon, että vähemmän korviani hivelevän laulun sanoista huolimatta emme
suinkaan siirtyneet kylmästä lämpimään – pikemminkin päinvastoin.
Meikäläisellä
henkilökohtaisesti ja sen myötä myös koko perheellämme on tietynlainen
suvantovaihe meneillään. Määräaikainen parin vuoden työsuhteeni Lapuan
helluntaiseurakunnan pastorina päättyi lokakuussa, ja sen jälkeen suuntasimme
perheenä ulkomaille selvittelemään mahdollisuuksia oleskella ja palvella siellä
hieman pidempiaikaisestikin. Käytännössä asiat toisaalta etenivät ja toisaalta taas
jättivät etenemättä siinä määrin, että joulukuussa oli todettava, että joskus
on viisautta lopettaa sellaisten suljettujen ovien potkiminen, joiden
avautuminen on turhan monen kysymysmerkin takana. Nyt sitä ollaan sitten taas
Lapualla, ei suinkaan toimettomana, mutta sinänsä työttömänä kuitenkin.
Tulevaa
suuntaa selvitellessä teen jonkin verran puhujakeikkoja, mainittakoon että
jostain surkuhupaisasta syystä niitä on vähän muunkinlaisia kuin pelkkiä
saarnatilaisuuksia. Vähemmän pastoraalis-hengellisen raskausblogini kirjoittelu
on ajanut minut vähintäänkin outoihin tilanteisiin. Jo syksyllä olin ”luennoimassa”
Suomen Kätilöliiton koulutuspäivillä. Pyysivät puhumaan alansa ammattilaisille,
miten isiä voisi tukea vanhemmuuteen kasvamisessa.
Keväällä on kuitenkin huvittavuudessaan aivan toisen mittaluokan juttu edessä, pyysivät nimittäin puhumaan imetyksestä (kyllä, luit aivan oikein) koulutukseen, johon osallistuu taas kaikenlaisia raskauksien, synnytysten ja niiden jälkeisten elämänalueiden asiantuntijoita.
Joskus mietin, että missähän kohtaa taas on mennyt pieleen, kun miespuolinen helluntaipastori pyydetään tuollaisista aiheista ”saarnaamaan”. No, en ainakaan tule jämähtäneeksi pelkästään suosikkijakeideni ympärille. Toisaalta imetyspuheet lienevät nyt juuri sitä maitoruokaa, josta pitäisi jokaisen kuulijan jossain vaiheessa päästä hieman kiinteämpiinkin ravinnonlähteisiin. Jos tähän nyt yrittää väkisin raamatullista näkökulmaa tuoda.
Kaiken huipuksi kirjoitteluni on johtanut siihen, että herätysliikkeemme opinahjo Iso Kirja-opisto kutsui minut kirjoittajakouluun opettamaan kirjoittamisesta. Tästä en meinaa päästä yli. Olin nimittäin joskus ajatellut, että tekisi hyvää osallistua itse sellaiselle kurssille, jos vaikka oppisi kirjoittamaan edes joidenkin taiteen sääntöjen mukaan. Eivät pitäneet ongelmana sitä, etten itsekään tiedä opetettavasta aiheesta juuri mitään, joten päätin olla kurssille osallistuville lähimmäisilleni hyödyksi niiltä osin kuin se tässä tapauksessa on mahdollista. Aina nimittäin voi olla hyödyksi. Ellei muuten, niin olemalla varoittavana esimerkkinä. Lienee osa omaa kutsumustani.
Sinne kurssille muuten voi käsittääkseni ilmoittautua vielä huomiseen saakka, joten tervetuloa mukaan kuuntelemaan, miten opetetaan aiheesta, josta ei itsekään tiedetä juuri mitään – siitä voi tulla aivan kivaa! Ja on siellä ihan oikeitakin asiantuntijoita opettamassa.
Keväällä on kuitenkin huvittavuudessaan aivan toisen mittaluokan juttu edessä, pyysivät nimittäin puhumaan imetyksestä (kyllä, luit aivan oikein) koulutukseen, johon osallistuu taas kaikenlaisia raskauksien, synnytysten ja niiden jälkeisten elämänalueiden asiantuntijoita.
Joskus mietin, että missähän kohtaa taas on mennyt pieleen, kun miespuolinen helluntaipastori pyydetään tuollaisista aiheista ”saarnaamaan”. No, en ainakaan tule jämähtäneeksi pelkästään suosikkijakeideni ympärille. Toisaalta imetyspuheet lienevät nyt juuri sitä maitoruokaa, josta pitäisi jokaisen kuulijan jossain vaiheessa päästä hieman kiinteämpiinkin ravinnonlähteisiin. Jos tähän nyt yrittää väkisin raamatullista näkökulmaa tuoda.
Kaiken huipuksi kirjoitteluni on johtanut siihen, että herätysliikkeemme opinahjo Iso Kirja-opisto kutsui minut kirjoittajakouluun opettamaan kirjoittamisesta. Tästä en meinaa päästä yli. Olin nimittäin joskus ajatellut, että tekisi hyvää osallistua itse sellaiselle kurssille, jos vaikka oppisi kirjoittamaan edes joidenkin taiteen sääntöjen mukaan. Eivät pitäneet ongelmana sitä, etten itsekään tiedä opetettavasta aiheesta juuri mitään, joten päätin olla kurssille osallistuville lähimmäisilleni hyödyksi niiltä osin kuin se tässä tapauksessa on mahdollista. Aina nimittäin voi olla hyödyksi. Ellei muuten, niin olemalla varoittavana esimerkkinä. Lienee osa omaa kutsumustani.
Sinne kurssille muuten voi käsittääkseni ilmoittautua vielä huomiseen saakka, joten tervetuloa mukaan kuuntelemaan, miten opetetaan aiheesta, josta ei itsekään tiedetä juuri mitään – siitä voi tulla aivan kivaa! Ja on siellä ihan oikeitakin asiantuntijoita opettamassa.
Pääasiallisena
kutsumuksenani koen kaikesta huolimatta edelleen Jeesukseen perustuvan
julistamisen, ja seuraavan parin kuukauden aikana sitä pääsenkin toteuttamaan
seuraavissa tilaisuuksissa:
La
26.1. klo 19 Saarijärven CMA (nuortenilta)
La
9.2. klo 16 Pihtiputaan helluntaiseurakunta
Su
10.2. klo 14 Pihtiputaan helluntaiseurakunta
La
16.2. klo 18 Heinolan helluntaiseurakunta (nuortenilta)
Su
17.2. klo 11 Heinolan helluntaiseurakunta
Su
24.2. klo 11 Lappajärven helluntaiseurakunta
Su
24.2. klo 15 Evijärven helluntaiseurakunta
Su
10.3. klo 16 Laihian helluntaiseurakunta
Ke
13.3. klo 9 Lapuan helluntaiseurakunta
Su
31.3. klo 17 Lapuan helluntaiseurakunta
Kalenterissa
on siis vielä tyhjääkin tilaa, joten uusia kutsuja otetaan ilomielin vastaan.
Kertaluontoisten
vierailujen lisäksi tekisin mielelläni jo tässä elämänvaiheessa sellaisen huomattavasti
pidempiaikaisen vierailun johonkin seurakuntaan. Suomeksi sanottuna täällä siis
olisi yksi työtön pastori vakituista työtä vailla.
Sitä
odotellessa yritän saada naputeltua tekstiä joistain haasteista, joita tällä
kyseisellä alalla toimiessa saattaa joutua kohtaamaan.
