Pertin mukana naisten saunaan saapuu myös Jorma - eikä se ole keneltäkään pois?

Radiohiljaisuus blogissani rikkoutuu. Eduskunta hyväksyi translakiuudistuksen. Olen tähän saakka pyrkinyt pitämään turpani kiinni asiasta, josta en luultavasti juuri mitään ymmärrä. Ei sillä, nyt vaikuttaa siltä, ettei moni muu ymmärrä sitä vähääkään. Huutokaupoissa ja äänestyksissä ei toki edellytetä ymmärrystä. Se siitä.

En ole psykologi enkä lääkäri, en gynekologi enkä poliitikko. Tätä tekstiä en sinänsä kirjoita myöskään pastorin roolista käsin. Jos kirjoittaisin ihan ihmisenä. Teologisia, tieteellisiä, poliittisia ja muita enemmän tai vähemmän asiantuntijuutta edellyttäviä tekstejä tästä aiheesta on kirjoiteltu puolesta ja vastaan, asiasta ja sen vierestä. Suurinta osaa en ole lukenut. Osa lukemistani olisi saanut jäädä kirjoittamatta. Viisas ei varmaan olisi kirjoittanut tätäkään.

En ymmärrä sukupuolidysforiasta mitään. Sen verran osaan kuvitella, että se ei liene lainkaan kadehdittava tunne. Trans-asioista Transit on ainoa, jonka olen itse kokenut. Sitäkään en osaa korjata. Tässä vaiheessa en koe siihen myöskään tarvetta. Se on ehjä. Muiden Transit-miesten – tai naisten – remontteihin en ota kantaa. Volvoni keulalla komeilee yleisesti uroksen symbolina tunnettu logo. En koe tarvetta vaihtaa sitä. Autoni kanssa en ole asiasta keskustellut.

 ”Se ei ole keneltäkään pois”

Lakiuudistuksesta keskusteltaessa, tai nykymaailmassa pääasiassa kirjoitettaessa tai somevideoilla puhuttaessa, ovat lain puolestapuhujat viljelleet hyvältä kuulostavaa ”Se ei ole keneltäkään pois”-mantraa. Uskallan olla eri mieltä. Kirjoitan siitä.

Aloitetaan vaikka siitä, että tällä tavoin muotoiltu lakiuudistus saattaa olla pois juuri niiltä, joiden oikeuksia esillä pitäen ainakin jotkut tahot ovat uudistusta olleet vaatimassa ja edistämässä. Nythän juridisen sukupuolensa voi vaihtaa käytännössä kuka vaan ja millaisilla motiiveilla tahansa, koska enää ei edellytetä asiantuntijoiden lausuntoa siitä, onko kyseessä nimenomaan transsukupuoliseksi määriteltävä henkilö vai ei. Uimahallin naistensaunassa yläkouluikäisten, vaikkapa 8A-luokan tyttöjen keskellä löylyä heittävästä parrakkaasta karvapepusta ei kukaan voi tietää, onko kyseessä a) itsensä naiseksi ajatteleva mutta syntymässään mieheksi biologisin perustein luokiteltu transhenkilö vai b) lakiuudistusta helposti hyväkseen käyttänyt, muutaman valheellisen lauseen hakemuspaperilleen runoillut heteromies. Mikäli kyseessä on herra A – tai siis nykyinen rouva tai neiti A – hän joutuu tekemään saunareissunsa tietoisena siitä, että joku todennäköisesti pitää häntä syyttä suotta pedofiilina tai muuten vaan pervona herra B:nä. Silloin se on häneltä, eli vaihtoehto A:lta pois. Huomaatteko, pystyn ajattelemaan asiaa myös transihmisen näkökulmasta. Tämän edes jollain tasolla todistettuani siirryn kuitenkin muihin näkökulmiin. P.S. Yllättävän moni tuntuu elävän illuusiossa, jonka mukaan esimerkin B kaltaisia ihmisiä ei oikeasti olisi olemassa.

Sen lisäksi että olen lapsiani syvästi rakastava isä, olen myös viime vuosina toiminut melko tiiviisti yhteistyössä lastensuojelun kanssa. Sen myötä olen omaksunut hyvin vahvasti ajattelutavan, jonka mukaan asioita tulee lähestyä ja päätöksiä tehdä ensisijaisesti lasten edun mukaisesti. Tästä syystä tässäkin asiassa olen kiinnostuneempi lasten ja nuorten oikeuksista kuin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen – tai edes samaisten enemmistöjen – oikeuksista.

Palataan sinne uimahallin naistensaunaan – ja piipahdetaan sen jälkeen tasa-arvon nimissä myös miesten puolella. En ole koskaan ollut teini-ikäinen tyttö – enkä edes tuntenut olevani sellainen. Siksi tunnustan kirjoittavani aiheesta täysin lukemieni ja kuulemieni juttujen ynnä oman mielikuvitukseni perusteella.

Vajavaisen käsitykseni mukaan ei liene aivan harvinaista, että etenkin murrosikäiset tytöt ovat epävarmoja omista kehoistaan. Isot tytöt ovat kertoneet, ettei se poissuljettu ilmiö ole aikuisikään ehtineillä naisillakaan. Teini-ikäiselle tytölle saattaa olla noloa esiintyä alastomana jopa niiden omien, samaa sukupuolta olevien luokkakavereiden edessä.

Käsi sydämellä kysyn, onko koko tuolle 8A-luokan tyttöporukalle varmasti OK, jos tuo viisikymmentä vuotta sitten syntynyt ja silloin Pertiksi ristitty, edelleen Pertiltä näyttävä ja vanhoillisen ajattelun mukaan automaattisesti mieheksi lokeroitava henkilö kapuaa saunanlauteille ja istahtaa heidän väliinsä? Eikö se missään tapauksessa ole noilta tytöiltä pois, jos tuo Pertin näköinen juridinen nainen löylyjen jälkeen siirtyy samaa matkaa suihkutiloihin, ja huolehtii siellä perusteellisesti alapäänsä hygieniasta? Onko pienintäkään mahdollisuutta sille, että joku noista tytöistä jättää uimaharrastuksen tuon kokemuksen jälkeen? Ja kun lupasin tasa-arvon nimissä piipahtaa miestenkin puolella, niin siirrytäänpä sinne ja jätetään Pertti kuivaamaan peppuaan naisten pukuhuoneeseen.

Jossain vaiheessa ala-astetta muistan vaiheen, jolloin aivan kaikki pojat eivät liikuntatuntien jälkeen syystä tai toisesta muistaneet käydä suihkussa. Taidettiin olla jo siinä iässä, että sen huomasi joidenkin kohdalla jo hajusta. Eräs opettaja, taisi olla nimeltään Hanna, keksi tulla pieneen pukuhuoneeseen vahtimaan, että kaikki varmasti kävisivät pesulla. Rohkaisi vielä kertoen, ettei olisi mitään syytä hävetä, olihan hän ennenkin nähnyt pienten poikien pippeleitä. No mutta, eihän siinä sitten mitään, olipa hyvä, että tuli puheeksi.

Pojat ovat poikia ja puheet ovat puheita, mutta savolainen sanoisi että ”suattaapi olla”, että joku neljäs-, kuudes- tai vaikka kahdeksasluokkalainen poikakin olisi mukavuusalueensa ulkopuolella siellä uimahallin saunassa tai suihkussa, jos sinne yhtäkkiä ilmaantuisi sellaisia paperien mukaan poikia, joita uudesta laista tietämätön voisi pelkkien näköhavaintojensa perusteella erehtyä luulemaan naisiksi. Voisi jollain pojallakin vaihtua harrastus. Ei varmasti kaikilla.

Eikä kyseessä tietenkään ole ainoastaan uimahallien pesutilat, vaan oikeastaan kaikenlaiseen liikuntaan liittyvät pukeutumis- ja peseytymistilat. Tilat, joissa on samaan aikaan useita ihmisiä alasti. Toki niin että miehille ja naisille on omat osastonsa.

Edelleen vahva veikkaukseni on, ettei kaikille viisikymppisillekään – sukupuoleen katsomatta – olisi pelkästään miellyttävä kokemus, jos biologisilta ominaisuuksiltaan kovasti vastakkaista sukupuolta olevalta vaikuttava henkilö, tai jopa sellaisten porukka, varoittamatta asettuisi näköetäisyydelle jonottamaan omaa suihkuvuoroaan.

Arvelen, ettei kaikissa tapauksissa edes sillä, kokeeko asianosainen itse olevansa eri sukupuolta kuin ulkonäkö antaisi ymmärtää, ole ympäristölle merkitystä. Teinityttö näkee, että Pertin mukana saunaan saapuu myös Jorma, vaikka Pertti olisi vaihtanut etunimensä Irmaksi ja vilpittömästi raaputtanut hakemukseensa tuntevansa sellainen olevansa.

Eikö lakiuudistus siis ole keneltäkään pois? On se. Vaikka lähtisimme liikkeelle siitä oletuksesta, että tämä uusi laki oikeasti helpottaisi joidenkin ihmisten ahdistuksen kokemusta, emme sen varjolla voi sivuuttaa niitä ihmisiä, joille nimenomaan tämä kyseinen laki käytännön elämässä tulee aiheuttamaan edellä mainitsemieni esimerkkien tavoin ahdistavia, noloja tai muuten epämiellyttäviä tilanteita.

Olen ehdottomasti sitä mieltä, että meidän on huolehdittava siitä, ettei kukaan joudu syrjityksi tai väärinkohdelluksi. En hyväksy sitä, että erilaisia ihmisiä pilkataan ja lyötyjä lyödään. Eniten harmittaa se, että olen siihen itsekin liian monta kertaa syyllistynyt.

Tästä huolimatta, vaikka miten päin asiaa päässäni pyörittelen, olen vahvasti sitä mieltä, että jokaisella – siis myös enemmistöön kuuluvalla – ihmisellä tulee olla tietyt oikeudet. Tällaiseksi oikeudeksi luokittelen esimerkiksi teinitytön oikeuden valita käydä suihkussa ja saunassa sellaisissa tiloissa, joihin Pertillä ja Jormalla ei samaan aikaan ole asiaa. Isänä pidän oikeutenani luottaa siihen, ettei Pertti tunge naistensaunassa alaikäisen tyttäreni viereen. Rehellisyyden nimissä, siinä vaiheessa minua ei kiinnosta, miten se Pertti asian sisimmässään tuntee ja kokee.

Sauna- ja pesutilojen lisäksi on myös muita tiloja, joiden käyttäjäkunta on perinteisesti jaoteltu sukupuolen mukaan. Esimerkiksi sairaaloissa vuodeosastojen potilaat on jaoteltu miehiin ja naisiin – lähtökohtaisesti samalla logiikalla, jolla synnytysosastolla vauvat on luokiteltu tytöiksi ja pojiksi. Eikö se ole keneltäkään pois, jos parikymppinen naispotilas tahtomattaan saa huonekaverikseen niin ikään naiseksi uudelleenluokitellun henkilön, joka kaikin tavoin kuitenkin näyttää kuusikymppiseltä mieheltä.

Miehille ja naisille on myös omat vankilansa – tai vähintäänkin omat osastonsa vankiloissa. Ei liene keneltäkään pois, jos miesvanki parin vuoden lusimisen jälkeen kokeekin olevansa nainen, hakee juridista sukupuolenvaihdosta ja sen saatuaan saa siirron naisvankilaan. Jollekin naisvangille uusi sellikaveri voi tietysti olla jopa mieluinen yllätys – kaikille ei.

Naisten ja miesten sarjat urheilukisoissa ovat oma lukunsa, ja tästä aiheesta lienee kirjoiteltu sen verran, ettei meikäläisen naputtelu enää lisävaloa asiaan tuo. Käsittääkseni eivät aivan allekirjoita kuitenkaan ajatusta, ettei se olisi keneltäkään pois, jos miesten sarjasta voi sisäisiin tuntemuksiin perustuvalla hakemuksella siirtyä naisten sarjaan.

Palataan niihin lapsiin, aikuiset osaavat kyllä pitää itsekin meteliä oikeuksiensa puolesta. Eikö sekään ole keneltäkään pois, jos pienten lasten äiti kokeekin olevansa mies, ja laitettuaan sukupuolenvaihdosta koskevan hakemuksen, saa myönteisen päätöksen. Tuon päätöksen myötä lapsilla ei kohta olekaan äitiä, sen sijaan on kaksi isää. Lapsille selviää, ettei kyseessä ole ainoastaan se, että äiti muuttui yhtäkkiä isäksi. Virallisesti lapsilla ei koskaan ole ollutkaan äitiä, vaan heidät on synnyttänyt isä, joka siis on oikeasti ja alusta alkaenkin on ollut mies. Kolmen vuoden kuluttua tuo lapset synnyttänyt henkilö kokeekin olevansa nainen, ja hakee toistamiseen juridista sukupuolenvaihdosta, joka tietenkin myönnetään. Lapsille kerrotaan, että tietysti isä onkin äiti, kuten hän on aina ollut, ja ilman muuta hän on aina ollut nainen. Tämä on mahdollista, koska juridista sukupuolenvaihdosta voi hakea, jos pysyvästi kokee olevansa eri sukupuolta, kuin paperit antavat ymmärtää. Pysyvyys on tässä avainasemassa – siksi sukupuolta voi tällä perusteella muuttaa vain kerran vuodessa. Eihän se ole keneltäkään pois.

Pahoittelen kaikenlaisia mahdollisia virheitä, joita väsynein mutta harittavin silmin yöllä kirjoittaessa tekstiin on saattanut eksyä. Tässä asiayhteydessä uskon kuitenkin näiden mahdollisten virheideni olevan sieltä lievimmästä päästä – enkä usko niiden olevan isommin keneltäkään toiselta pois.