Suomen herättäjän syntymästä 100 vuotta - koskahan olisi seuraavan herättäjän vuoro

Kymmenen päivän päästä (23.2.2020) tulee kuluneeksi tasan sata vuotta siitä, kun Niilo Antti Johannes Yli-Vainio syntyi tähän maailmaan. Tammikuun 26. päivä tuli kuluneeksi 74 vuotta siitä, kun samainen mies syntyi uudesti, saaden samalla voiman ja oikeuden tulla Jumalan lapseksi ja taivasten valtakunnan kansalaiseksi.

Ei, en muista ulkoa tuon edesmenneen saarnamiehen syntymäpäiviä. Sain viime yönä luettua viimeisimmän hänestä kertovan kirjan:  

Suomen herättäjä – Niilo Yli-Vainion syntymästä sata vuotta, 1920-2020. 

Kirjan on toimittanut Marja Toukola, ja kustantanut Kristillinen Kirja- ja Musiikkikustannus KKJMK OY. 

Tässä linkki kustantajan verkkokauppaan, jossa voit tutustua kirjaan ja luonnollisesti myös tilata sen itsellesi: 

Suomen herättäjä 

Tämä kirjoitus ei ole kirjaesittely, joskin toivottavaa on, että moni lukija tämän luettuaan päättää edellä mainitun teoksen itselleen hankkia, tai muulla tavoin sellaisen luettavakseen saada.

Kirjan lukeminen vahvisti samaan aikaan muusta syystä sisimpääni ilmaantunutta turhautuneisuutta.

Olen joulukuun alusta saakka toiminut pastorina Nivalan helluntaiseurakunnassa. Kyllä vaan, pohojalaanen pastori on loikannut Pohjois-Pohjanmaalle, vaikka viimeiseen asti tulenkin pitämään kiinni siitä, että nimenomaan Etelä-Pohjanmaa on se ”ainoa oikea” Pohojammaa. Siitäkin huolimatta notta rantaruottalaaset menivät omimaan maakuntansa nimeksi Pohjanmaa, vaikka rehellisyyren ja reiluuren nimis sen olisi pitänyt olla vaikkapa Rannikko-Pohjanmaa. No, se siitä. Totuus ei muutu vaikka asiat paperilla muuttuisivatkin. Äiti on äiti, vaikka vihreät ei äideistä tykkääkään, vaan haluavat vaihtaa ne ”raskaana oleviksi vanhemmiksi” ja ”synnyttäviksi vanhemmiksi”. Ja Etelä-Pohojammaa on oikia Pohojammaa vaikka kuka sanoos mitä. No, se pohojalaasuuresta ja sen erinomaasuuresta. Joka tapauksessa olen siis aloittanut työt täällä Pohjois-Pohjanmaalla. Peltolakeudet ne on onneksi täällä Nivalassakin.

Koska Suomen helluntailaisten lukumäärä on laskusuunnassa, kastettujen lukumääristä puhumattakaan, totesin – ties monenneko kerran – että jotain tarttis teherä. Lähinnä julistaa evankeliumia niin, että se tavoittaa muutkin kun joka sunnuntai uskollisesti rukoushuoneen penkissä istua tönöttävät seniorit. Ja selvennykseksi: Kiitos Jumalalle, että heitä on!

Ajattelin kutsua paikkakunnalle evankelistan. Sen myötä otin iltalukemiseksi viime vuoden Seurakuntaoppaan. Se on pastorille vähän samassa asemassa kuin Pharmaca Fennica aloittelevalle sekakäyttäjälle. Joku sitä joskus nimittikin ”narkkarin raamatuksi”. Siis ei Seurakuntaopasta. Seurakuntaoppaasta voi kateellisena seurata, miten jonkin (aika harvan) seurakunnan jäsenmäärä kasvaa ja toisaalta vahingoniloisena virnuillen todeta, miten toisen vähenee vielä kovempaa tahtia kuin oman. Lähinnä sieltä kuitenkin voi katsoa, kuka toimii missäkin palvelutehtävässä ja missäkin seurakunnassa, ja löytää heidän yhteystietonsa. Lähdin kartoittamaan herätysliikkeemme evankelistatarjontaa. Kurkkuuni nousi tarkemmin määrittelemätön pala, kun tajusin että helpompi on löytää se kuuluisa neula heinäsuovasta, kuin vetovoimainen kiertävä evankelista tämän päivän helluntaiherätyksestä. Ennen kuin kukaan loukkaantuu, tarkennan hieman, mitä tuolla vetovoimaisella tarkoitan. Tarkoitan evankelistaa, joka herättäisi kiinnostusta myös niissä ihmisissä, jotka eivät tavallisesti käy kirkkorakennuksissa muulloin kuin hautajaisissa ja kummilastensa konfirmaatiojumalanpalveluksissa.

Niin kutsutun Yli-Vainion herätyksen aikaan käsittääkseni lähes kaikilla suomalaisilla oli jonkinlainen käsitys siitä, kuka on Niilo Yli-Vainio, mitä hän tekee ja millaista asiaa hän edustaa. Nekin, joilla sellaista käsitystä ei ollut, halusivat sen kovasti muodostaa. Yli-Vainion tilaisuudet täyttyivät kuulijoista ympäri maan kerta toisensa jälkeen. Kun Niilo vieraili jossain kaupungissa, niin käytännössä kaikki tiesivät hänen tulostaan jos nyt eivät etu-, niin viimeistään jälkikäteen. Voiko noin muuten kirjoittaa, vai meneekö samaan sarjaan kuin mansi- ja mustikat? Jos rehellisiä ollaan, niin nykyään ainoat oikeasti tunnetut tunnustavat kristityt ovat poliitikkoja.

Kiertävien evankelistojen lukumäärä on vähintään huolestuttava ylipäätään, vaikka ei sitä tunnettavuutta edes miettisi. Heidän keski-ikäänsä en tässä yhteydessä viitsi edes laskea, saati mainita.

Löytyykö Suomen Siionista uutta Niiloa, ja tarvitaanko sellaisia? Uutisankkurina tunnettu Keijo Leppänen kirjoittaa kirjassaan Kurja hurskaus (Päivä OY, 2000) näin:

”Jumala yksin tietää, löytyykö uutta Niiloa ja tarvitaanko häntä. Maailmanlaajuisesti sota ei varmasti yhtä miestä kaipaa. Mutta toisaalta: Niin pimeässä pelkästään Suomi uutta vuosituhatta aloittelee, että kyllä täällä uusi valonheittäjä olisi paikallaan. Ja niin unessa kristilliset piiritkin ovat, että Niilo Yli-Vainiota on ihan oikeasti ikävä.”

Itse en Yli-Vainion herätyksen aikaan ollut syntynyt vielä ensimmäistäkään kertaa, joten en sinänsä voi ikävöidä Niiloa. Kyseinen herätys liittyy omaan elämääni siinä muodossa, että vaimoni suvussa 70-luvun loppupuolella tuli yhden vuoden aikana parisenkymmentä ihmistä uskoon, ja sen jälkeen uskoon tulleiden lukumäärä suvussa kasvoi vielä kolmeenkymmeneen. Armaat appivanhempanikin lähtivät lopulta Lapualle kokoukseen ottamaan selvää siitä sanomasta, joka oli muuttanut jo niin monen sukulaisen elämän. Sillä reissulla he antoivat elämänsä Jeesukselle, ja heidän uuden elämänsä alkutaipaleella sai alkunsa myös nykyisen vaimoni elämä äitinsä kohdussa, ja hän sai näin ollen syntyä uskovaiseen kotiin. Tuntien tuon uppiniskaisen suvun, voin vain kuvitella, kuinka suuri täytyi olla sen ilmiön ja vetovoiman, joka sai heidät Leppälän peräkylästä liikkeelle ja ”lahkolaisten” tilaisuuteen aina Lapualle saakka.  Ei ihme, että kyseistä ilmiötä kutsutaankin herätykseksi. Sen ilmiön haluaisin itsekin nähdä ja kokea.

”Voima panee pyörät pyörimään, voima kaataa tieltä esteet, voimaa, enemmän kuin mitään muuta, kaipaa aikamme kristillisyys, voimaa - ei vain teorioita!”

– Niilo Yli-Vainio

En väheksy strategioita, johtajuuskoulutuksia ja seminaareja, joiden tarjonta on jo lähes samaa luokkaa kuin erilaisten suklaakonvehtien valikoima pari viikkoa ennen joulua. Jokaisen makuun on jotain ja aina löytyy hieman uudistetulla ulkoasulla tai täytteellä olevia hittituotteita. Niille on varmasti oma paikkansa. Mutta Niilon peräänkuuluttama voima tuntuu puuttuvan. Siksi aikamme kristillisyys kaipaa juuri voimaa. Toivottavasti myös me kristityt kaipaamme sitä.

Yksinkertaisena kaverina lähestyn yleensä sanoja niiden arkimerkityksessä. Herätys. Mikä se on. Se on tavallisesti keskimäärin kerran vuorokauden aikana kokemani ilmiö. Aamulla herätys tulee tavallisesti jonkin ulkopuolisen tahon aiheuttamana. Toisinaan herätyskello tuo mukanaan herätyksen, toisinaan sen tuo 2,5-vuotias poikani, joka huutaa ”Isii, tuu tännee!”. Herätyksen jälkeen olen hereillä – ellen torkuta – ja valmistaudun kohtaamaan alkaneen päivän haasteet. Sitten yleensä mennään iltaan asti työn merkeissä, kunnes vähitellen väsymys ottaa vallan. Sitten mennään nukkumaan. Aamulla edessä on uusi herätys.

Joissain keskivertotilanteissa ihmisen vuorokausirytmi on kuulemma seuraavanlainen: 8 tuntia työtä, 8 tuntia vapaa-aikaa ja 8 tuntia unta. Sitten uusi herätys ja taas töihin.

En ole täysin varma, mitä vaihetta hengellisessä kentässä eletään – mutta siitä olen varma, että herätysvaihetta emme tällä hetkellä elä. Uskaltaisin jopa sanoa, että työpäiväkin on jo jonkin aikaa ollut ohi. Touhuilemmeko vapaa-ajan harrastuksissa ja perheenjäsenten kanssa kivoja koti-iltoja viettäen, vai onko jo se vaihe, kun nukumme tyytyväisinä itsestään muotoutuvat tyynyt päidemme alla?

Olisiko pian jo se aika, kun Jumalan herätyskello herättää jonkun jo uneensa kyllästyneen herättämään nukkuvan kristikansan. Herättääkö se sinut? Vai painatko mieluummin torkkua ja jatkat untasi? Saako Jumala herättää jonkun, ehkä vielä hengellisen taaperon, joka sitten huutaa niin, että hänen äänensä herättää ihmiset niin seurakunnan sisä- kuin ulkopuolellakin?

Jos Jumala armossaan herättää jonkun, ja asettaa hänet herättäjäksi, niin kutsun kyllä heti Nivalaan puhumaan. Herättämään minut, herättämään seurakuntani ja herättämään koko maalaiskaupungin. Vaan mitä jos yrittääkin herättää minut. Painankohan kuitenkin ”torkkua”. Entä sinä?

Rukoillaanko yhdessä, että Jumala herättää jonkun – tai mielellään useammankin – josta Hän saa tehdä koko Suomen herättäjän. Ei ehkä uutta Niiloa, mutta sellaisen, jolla olisi vastaava vaikutus kansaamme. Että evankeliumi, ja siinä ohessa evankelistakin, tulisi jälleen kaikkien tietoon. Ja Seurakuntaoppaastakin löytyisi lisää evankelistoja. Voisin pyytää puhumaan.